Wat Arun Bangkok
Viime kerralla Bangkokissa päätettiin skipata temppelit kokonaan, sillä olihan niitä temppeleitä nähty kolmen kuukauden reppureissun aikana ihan riittämiin. Jotenkin onnistuin sillä reissulla myös skippaamaan sen, että Bangkokissa menee iso joki. Tällä kertaa se ei jäänyt huomaamatta, koska meillä on näkymä joelle hotellihuoneesta. Olin kotona tutkaillut, että temppeli, jolle voitaisiin mennä voisi olla Wat Arun, buddhalaistemppeli. Ajk toimi meidän reittioppaana ja tutki, että pääsemme sinne julkisilla, jos kävelemme joelle ja otamme lautan. Halvin lauttalippu maksoi 40 senttiä, joten otimme sen. Harmi vaan, että jouduimme jonottelemaan aika paljon, sillä moni muukin halusi juuri tuon halvimman lipun. Jonossa hikoilun aikana kyllä mietittiin, että pitikö tässäkin nyt säästää, kun turisti-veneeseen olisi saanut lipun vain euron kalliimmalla. :D Päästiin lopulta kuitenkin matkaan ja temppelille. Temppelin sisäänpääsymaksu oli 1,5 euroa.
Temppeli oli mun mielestä varsin kaunis, enkä ole tuollaista aiemmin nähnyt. Sen päällinen on kiinalaista posliinia.
Itse Wat Arunin ulkopuolelta löytyi myös hienoja temppelirakennuksia.
Temppelialue oli siis varsin hieno, mutta tässä kuumuudessa ei siellä jaksanut ihan hirveän kauan pyöriä. Otettiin lautta toiselle puolelle (maksoi 10 senttiä). Lautalta oli aika huikeat näkymät. Bangkokin skylinea ja paljon muita veneitä.
Toisella puolella olikin odottamassa melkoinen turistimyyntikohde. Kojuja oli useita, ja osa varsin hyvästä syystä. Temppeleihin ei ole asiaa liian paljastavissa housuissa, joten turistikojuista myytiin huiveja ja kangashousuja. Myyjät olivat siellä, koska siellä oli myös ehkä Bangkokin suurin nähtävyys: Wat Pho -temppeli, jossa on 46 metriä pitkä makaava kultainen Buddha. Me oltiin päätetty jättää tämä temppeli välistä ja käveltiin vain ohi ja päädyimme kuninkaan palatsille. Alue oli suuri ja siellä oli paljon paikallisia(turisteja). Bangkokissa kuningas on todella arvostettu ja häntä ei pidä pilkata. Thaimaan pitkäaikainen hallitsija kuoli reilu vuosi sitten ja vuoden suruaika päättyi muutama viikko sitten. Ja sen jälkeen vietettiin viikon verran hautajaisia. Kuningas tuhkattiin palatsin alueella näyttävässä seremoniassa ja alueella on vieraillut todella paljon Thaimaalaisia.. En tiedä johtuiko alueen turvatoimet yms nyt tästä muutama viikko sitten tapahtuneesta hautajaisseremoniasta vai onko ne siellä aina, joka tapauksessa alueella on ollut ihmisvilinää lähiaikoina paljon enemmän kuin normaalisti.
Meille alue toimi kuitenkin vain läpikulkuväylänä kohti Khao San Roadia. Ärsyttäviä kaupustelijoita oli jo päivällä kaduilla joten emme jääneet pidemmäksi aikaa siihen pääkadulle. Viereisellä kadulla löysin kohtuu hintaisen kauneussalongin ja otin puolen tunnin jalkahieronnan ja pedikyyrin 10 eurolla. Hinta on varmaan lähes 50% enemmän kuin mitä maksoin vastaavista 5 vuotta sitten, mutta edullista suomen hintoihin verrattuna.
Mulla loppui kamerasta akku Khao San Roadilla, joten en ottanut siellä sitten juurikaan kuvia. Khao San Roadin läheisyydestä pääsi myös lautalle, joten jatkettiin jalan sinne. Matka sinnekin oli täynnä kojuja ja ravintoloita. Käytiin siellä sitten syömässä thai-ruokaa ennen kuin otettiin suunnaksi koti. Tällä kertaa tajuttiin heti ottaa turistilautta, sillä se tuli ekana paikan päälle ja eihän 1,5e tosiaan ole kovinkaan paha hinta lauttamatkasta.
Kotimatkalla käytiin ruokakaupassa ostamassa ilta- ja aamupalahommeleita ja tultiin hotellille rentoutumaan. Oli hyvä turisti-torstai joten nyt perjantai otetaan aika rennosti. Jos vihdoinkin pääsisi tuonne hotellin altaalle.
Ps. MULLA ON NYT HATTU! Maksoi vajaa 4 euroa, en jaksanut hirveesti tinkiä, kerran kysyin lähtiskö satkulla, ei kuulemma lähe,hinta oli kuitenkin heti sen verran mitä olin valmis maksamaan (ajatukseni oli 100-150 bahtia, ja tuo oli 150) ja MBK:lla hatun lähtöhinta oli 300 bahtia, eli ihan hyvä kauppa oli.