Seikkailu jatkuu
No niin, aika jättää hiljaiselo taakse ja aloittaa taas matkan teko. Olisihan sitä voinut kirjoitella kesälläkin vaikka jos mistä - varsinkin Liettuan Vilnasta ja Kroatian Splitistä tai jos ei niistä niiin ainakin lähes pariviikkoisesta Lapin reissusta. Ei oltu kumpikaan käyty aiemmin Lapissa, mutta nyt käytiin tutustumassa Pohjoiseen Suomeenkin. Katsotaan palaanko niihin myöhemmin, mutta aloitetaan nyt ainakin vähän reaaliaikaisemmasta seikkailusta, sillä me ollaan taas toisella puolella maapalloa. Tällä kertaa ei ole tiedossa puolta vuotta Australiassa, vaikka sielläkin piipahdetaan, tällä kertaa seikkaillaan hieman enemmän. Ensimmäisenä stoppina meillä on Thaimaan suuri ja mahtava Bangkok. Mulle tää on toinen reissu kaupunkiin. Viis vuotta sitten olin täällä ystävän kanssa (terkkuja sinne!) kolmen kuukauden reppureissun päätteksi. Tulihan sitä silloinkin jotain nähtyä: Khao San Road, China Town, Lumpini Park ja monen monta ostaria Vip - leffoineen ja keilahalleineen. Kumpikaan meistä ei ollut mikään maaninen shoppailija vaan enemmänkin piti kiertää niitä pakollisista syistä: jouluksi kotiin, eli lahjat piti ostaa.
Viidessä vuodessa Bangkokin hintataso on kohonnut vaikka kuinka paljon - toisaalta samoin myös elintaso, vaikka eilen kauhistelinkin meidän 18 euroa maksanutta lounasreissua (sisältäen pari kaljaa) niin eihän se loppujen lopuksi nyt edes ollut erityisen kallista. Mutta toisaalta kun tietäisi saavansa ruuan ja virvokkeen 2-3 eurollakin niin kyllähän sitä vähän miettii, että pitäisikö kuitenkin säästää. Valintojen maailma. Ja valintojahan tää Bangkok on todellakin täynnä. Edellisellä reissulla saatiin äärimmäisen halpa (ehkä 4 euroa(?)/yö) huone reppureissaajien mekasta Khao San Roadilta. Mietittiin, että miten se voi olla niin halpa - no illallahan se sitten selvisi: vieressä on kadun ainoa 24h baari. Ja pari vikaa yötä vietettiin varsin laadukkaassa huoneessa hotellissa jossa oli minimaalinen allas katolla. Aamupalan sisältäen huone maksoi 25 euroa yöltä. Tällä kertaa otettiin kiinni siitä, että Bangkokissa on tarjolla todella laadukkaita hotelleja halvemmalla kuin missään muualla. Joten valittiin Mode Sathorn neljän tähden butiikkihotelli. Huone maksoi noin kuuskymppiä yöltä. Raaskittiin tällä kertaa laittaa hieman enemmän huoneeseen, sillä ajateltiin, että loman alkuun on kiva nauttia vähän luksusta ja ehkä myös viettää hieman aikaa huoneessakin. Ja olihan täällä melkoiset edut: kattobaari ja infinity pool. Altaalle on kiva päästä hengähtämään ja kattobaari on pakollinen käyntikohde Bangkokissa, nyt päästiin sinne todella helposti. Ja olihan mulle yks aika houkutteleva kriteeri se, että jokaisesta huoneesta löytyy kylpyamme ja useassa sen saa huikealla näköalalla. Ja meillä kävi melkoinen tuuri: amme löytyy ja näköala on upea.
Eilen aamulla kun saavuttiin kaupunkiin oltiin yölennon jälkeen todella poikki. Hotellin alakerrassa on Coffee Club -ketjun ravintola ja mentiin sinne odottamaan, että saadaan huone. Onneksi länkkäriherkkujen ohella tarjolla oli myös Thai-ruokaa, ja kaikenlisäksi se oli usean euron halvempaa kuin hampparit ja pastat. Oli siis aika helppo valita Panang Currya. Ajk valitsi japanilaista Katsua.
Loppupäivä menikin sitten sängyn pohjalla. Nukuin 14-17 ja sen jälkeen pakotin itseni hereille. Nälkäisenä tilattiin huonepalvelusta pitsaa ja lopulta kasilta päädyin unille. Nukuin varsin makoisasti 20-24 ja herätessäni luulin, että kellon on ainakin 04-05. Onneksi nukahdin uudestaan ja nukuinkin aamuseiskaan. Kasilta nousin ja ysin aikoihin lähdettiin aamupalalle Chu-ravintolaan. Tääkin oli jokin ok-hotellin länkkäriravintola. Ajk oli bongannut sen jonkun nomadin suosituksista. Tarjolla olisi ollut craft beeriä ja kaikkea, mutta tyydyttiin aamupalaan. ;)
Aamupalan jälkeen otettiin suunnaksi ostarit. Mun piti ostaa hattu, mutta en sitten löytänyt sellaista. Sen sijaan käytiin keilaamassa ja mä voitin Antti-Jussin!
Keilailujen jälkeen suunnattiin hotellille ottamaan lepoa. Pääsin nauttimaan tuosta ihanasta kylpyammeesta ja tutkailtiin muutamaa ravintolaa tässä lähellä, mutta tylsinä päädyttiin taas tuohon Coffee Clubiin.Tälläkin kertaa vedin paikallista pöperöä. Onneksi on vielä monta päivää aikaa käydä syömässä jossain muualla, mutta toisaalta tuolla oli illalla Happy Hour ja ajk sai kaksi kaljaa yhden hinnalla ja nyt kahden aterian jälkeen voisin sanoa olevani aika tyytyväinen Coffee Clubiin. Tylsä valinta, mutta niin hyvää.
Ilallisen jälkeen suunnattiin meidän kattobaariin, siitä kirjoittelen myöhemmin erikseen.
Bangkokissa ollaan nyt tosiaan viikon verran ja tarkoitus on tosiaan ottaa rennosti. Muutamia suunnitelmia toki on. Pitäisi nähdä yksi temppeli, viedä Antti-Jussi Lumpini Parkkiin, ostaa se hemmetin hattu ja lillua altaassa niin ja toki täytyy syödä hyvin. Kattobaari ja kylpy olis myös tavoitteissa, mutta ne on nyt jo hoidettu. Sitten oli näitä joitain olis kiva juttuja, Khao San Roadilla vois pyörähtää, leffassa olisi kiva käydä, samoin keilaamassa ja ehkä voisi ottaa hieronnan tai ainakin pedikyyrin. Tänään luin, että tänne on rakennettu uusi hieno kirjasto ja sekin olisi kiva käydä katsomassa. Ja tulihan tuossa bongattua, että täällä olisi rakennukset, jotka näyttää norsulta ja robotilta. Robotti on jopa ihan meidän lähellä. Kaukana on ne ajat kun piti jokainen reissupäivä aikatauluttaa supertiukkaan, että varmasti ehtii näkemään kaiken. Nykyään osaan lomaillakin. Loma on aika jees.