Retkeilyä Adelaide Hillsseillä

Tän hetkinen sijaintihan on jo Melbournessa, mutta yksi postaus Adelaidesta on jäänyt kirjoittamatta. Ajk jo hieman aihetta sivusikin, mutta minäpä kirjoittelen aiheesta ihan oman postauksen.

Saatiin Adelaidesta tosiaan ihan törkeesti enemmän irti, kun tavattiin siellä Kati, joka oli jo puolisen vuotta asunut Adelaidessa. Katilla oli auto käytössä ja me kerrottiin, että ollaan suunniteltu reissua Hahndorffiin ja hän ehdotti, että voisi lähteä kuskailemaan meitä vähän muuallekin Adelaide Hillsseille. Ja niinpä me yhtenä aamuna hypättiin autoon ja lähdettiin ajelulle.

Meidän ensimmäinen pysäkki oli Mount Lofty, näköalapaikka josta näki koko kaupungin.

Mount Loftylla oli tollainen majakka. Ja siellä tuuli ihan törkeesti. Onneksi siellä oli myös kahvila, jossa käytiin aamu"kahvilla" ja kakulla.

 

Ja tältä siellä korkeuksissa näytti.

Vuoren huipulta lähdettiin sitten ajelemaan etiäpäin ja bongattiin sieltä "Beer Gardens"-kyltti, kyseiseen mestaan ei päädytty, mutta sen vieressä oli toinen, uudehko kuppila/juhlapaikka: The Bridgewater Mill.

The Bridgewater Mill.
Mylly.
Terassia alhaalta päin.
Kalakalja.
Minä ja Kati.

Nappasin myllyltä mukaani käyntikortin. Jossa oli yhteystiedot Nicolla Randalliin, joka on myös hääsuunnittelija. Itselle tuli heti paikanpäällä mieleen, että siellä voisi järjestää häät! Veikkailin, että siellä oli juuri ollut tai oli tulossa häät.

Paikka oli upea sisältä!
Baaritiskin yllä oli pieno ja talon sisäseinillä meni kolmessa kerroksessa upeat parvet, joissa oli pöytiä asiakkaille.
Alakerrassa keskellä huonetta oli pitkä pöytä.

Parin olusen jälkeen jatkettiin matkaa Melba´s-suklaatehtaalle.

Suklaatehdas ulkopuolelta.
Suklaatehdasta sisältä.
Siellä pääsi näkemään myös suklaapalleroiden valmistumista.
Kauheesti suklaata!

Suklaatehtaalta lähdettiin karkkipussi kädessä viereiseen juustomyymälään. Oli pahoja juustoja.

Juustotehdas.

Herkuttelun jälkeen ajettiin Prancing Pony -olutpanimolle, josta ajk jo kirjoitteli. Oli muuten komea tehtaanmyymälä! 

KALJAAAA.
Meidän pöytä ensin.
Pöytä myöhemmin. Uskalsin kokeilla siideriä. Oli aika skumppamainen ja kun en skumpasta oikeastaan pidä niin oli aika paska siideri. Kalja vissiin oli parempaa.

Viimeinen pysäkkimme oli Hahndorff, saksalaistyyppinen kylä, jonne on helppo tehdä päiväretki Adelaidesta. Käytännössä kylä oli yksi katu. Siellä oli tarjolla erilaisia ruokia ja joitakin myymälöitä, joista sai ainakin kaikkea turistikrääsää. Oon aika iloinen, ettei tehty päiväretkeä sinne kaksin Antti-Jussin kanssa, koska se oli aika tylsä mesta. Näiden muiden nähtävyyksien jälkeen ainakin. 

Hahndorfin katuja.
Kyltti.
German Armsissa käytiin syömässä myöhäiseksi lounaaksi schnitzelit, en suositteli.
Kärrystäkin otin kuvan.
Taidetta yritettiin päästä katsomaan, mutta se oli mennyt kiinni kun kello oli jo yli neljän. Kaikki liikkeet sulkee täällä tosi aikasin!
Saksakauppa!

Sellainen retki meillä vuoristossa, oli aika siistii! Parasta kun oli oma matkaopas messissä.

comments powered by Disqus