Mode Sathornin herkut
Aiemmassa postauksessa jo hieman mainitsinkin, että meiltä löytyy hotellista vähän luksusta. Tai ei edes ihan vähän vaan aika paljonkin.
Hotellin 38. kerroksesta löytyy kattobaari. Kattobaarejahan tästä kaupungista löytyy vaikka muille jakaa ja lähes kaikki turistit käyvät jollakin reissunsa aikana. Yksi suosituimmista on Lebua skybar, joka on tuttu Hangover 2 -elokuvastakin. Elokuvan julkaisun jälkeen paikan suosio on kuulemma räjähtänyt käsiin ja nyt siellä saa jonottaa sisälle, hissiin, baariin, tiskille ja istumaan ei kuulemma pääse. Ja drinkit maksava yli 20 euroa. Näistä luettuani tiputin haaveeni käväistä siellä, baari on hienonnäköinen, mutta ei sen arvoinen, että sinne kannattaisi mennä. Monessa Bangkokin kattobaarissa on melko tiukat pukukoodit, mutta meidän baarissa niiden läpi katsottiin aika hyvin. Ite laitettiin vähän parempaa rytkyä ylle, mutta kyllä sinne sitten tuli mies vaimarissa ja rantasandaaleissa. Lebuaniin ei taida niin helpolla päästä, sillä käveltiin hetki sitten sen ohi ja huomasin sen kulmilla myyntikojuja, joissa oli hieman käytetyn näköisiä balleriinoja ja korkkareita ja sitten huomasin lapun, jossa mainittiin vuokraus ja heti toisella puolella mekkorekin, jossa oli myös "rent"-lappuset. Hoksasin heti, että nehän on siinä siksi, että sandaaleihin ja minisortseihin pukeutuneet turistit voivat vuokrata soveliaat vaatteet kattobaariin. Toisella puolella myyntikojuja oli tarjolla myös pitkiä housuja miehille. Ihan hyvä bisnesidea.
Meidän baarissa juomat oli ihan kohtuuhintaiset. Olut ja Singapore Sling maksoivat noin 13 euroa. Ja drinkissä kyllä riitti alkoholia.
Kattobaarin lisäksi meiltä löytyy uima-allas ja allasbaari, joka sijaitsee 11. kerroksessa. Hyvät ne on näkymät sieltäkin. Eipä oo tuollaisessa altaassa aiemmin tullut pulikoituakaan.
Olisihan täällä myös kylpyläpalveluja, hierontoja ja erilaisia hoitoja, mutta ne on aika kalliita, joten varmaan skipataan ne.
Muutoin tää hotelli on nähnyt jo parhaat vuotensa, vaikka ei kovinkaan vanha olekaan. Kaikki kyllä toimii, mutta paljon sellaisia epätärkeitä juttuja on jätetty rapistumaan. Altaalla oli muutamia rantatuoleja osittain vedessä ja ne olivat hieman kärsineen näköisiä ja kuvissa näkyvät metalliset niskatuet olivat vähän ällön näköisiä.Huoneessa taas aurinkoverhot ovat vähän niin ja näin ja tahroja löytyy sieltä sun täältä. Pääasiassa on siistiä, mutta huoneessa on jostain syystä n. metrin levyinen kokolattiamatto kaistale ja se on saanut jotakin päällensä jossain vaiheessa. Ehkä neljän tähden hotellissa voisi kuvitella olevan hieman parempi siisteystaso. Sänky on onneksi puhdas ja ihana. Ja tripadvisorissa joku oli valittanut, että hotellissa länsimaalaisen näköiset tyypit saa parempaa kohtelua, kuin aasialaiset. Olivat toivoneet savutonta yläkerroksen huonetta, tietyllä näköalalla ja kaikki toiveet oli sivutettu. No me saatiin toivomattakin (no okei tupakoinnista kysyivät) nuo kaikki... Toisaalta me ollaan täällä viikko ja ollaan varattu huone ajoissa, joten ei kai ihmekään, että saatiin huone korkealta, moni on täällä kuitenkin vaan yön tai pari.