Kawaii

Niin, me ollaan nyt sitten Japanissa. Tokiossa.

Tokio on kaikista hämmentävin paikka, missä oon koskaan ollut. Mutta ehkä se johtuu siitä, että oikeesti tiesin (tiedän) Japanista tosi vähän. Tää on vanha maa, jolla on oma kultturi ja paljon historiaa. Joten vaikeehan se on maasta mitään tietää, jos ei oo erityisesti perehtynyt. Ja mä en oo. 

Mun oletuksena oli, että tää on tosi rikas ja kiiltelevä kaupunki. Jo lentokentällä huomasi sitten "todellisuuden". Naritan kenttä oli tosi vanha, ehkä vähän kämäsenkin näkönen. Kun astuttiin Koenjin metroasemalta ulos ja seurattiin meidän vuokranantajaa pieniä kujia pitkin meidän asunnolle oli lähes koko matkan ajan mielessä vaan, että mihin ihmeeseen sitä nyt on oikeen tullut. Kuvat, joita Japanista näkee on yleensä pilvenpiirtäjiä, värivaloja tai temppeleitä. Mutta me oltiin kapeilla kujilla, jonka reunoilla oli hämyisiä pikkupubeja, Izakayoja. Se oli hämmentävää. Toki täällä on ne pilvenpiirtäjät, värivalot ja  temppeletkin. Kaikkia niistä ollaan jo nähty. 

Jo parissa päivässä ollaan nähty ja koettu monia erikoisia juttuja. Julkinen liikenne toimii mahdottoman hyvin. Kadut näyttää edelleen erilaisilta ja hämmentäviltä. Japanilaista ruokaa maistellaan pikku hiljaa, joskin meikäläinen aika varovasti. Suurinta hämmennystä aiheuttaa se, että ihan kiven heiton päästä vilkkaista kaduista löytyy katuja, joilla ei näy ketään muuta. Eikä kuulu mitään. Ei autojen tööttejä, ei lintujen laulua. On vaan hiljaisuus. Ei uskoisi olevansa maailman väkirikkaimmassa kaupungissa.

Siistii olla täällä. En malta odottaa mitä kaikkea tän kuukauden aikana tulenkaan näkemään ja oppimaan tästä maasta.