Junaretki Newcastleen
Mainitsinkin jo aiemmin, että ollaan Elisan kanssa tehty parikin hauskaa retkeä Sydneyn ulkopuolelle. Kerroin ekalla tapaamisella Elisalle, että diggasin ihan törkeesti Melbournesta ja hän oli lukenut artikkelin Newcastlesta, jota mainostettiin pikkuisena Melbournena. Päätetiin sitten lähteä sinne retkelle. Jätettiin miehet Sydneyyn ja tehtiin matka ihan kahdestaan. Sydneystä on Newcastleen hieman alle kolmen tunnin junamatka, hyvässä seurassa matkanteko meni kuitenkin vallan nopeasti. Ja näinpähän junan ikkunasta vihdoinkin villikenguruita ja takaisin tullessa pari wallabiakin pomppi radan reunassa.
Sydneyssä on käytössä Opal-kortti julkiseen liikenteeseen. Sillä pääsee tekemään melko pitkiäkin matkoja. Ruuhka-aikaan Newcastleen maksoi reilut 8 dollaria / suunta ja ruuhka-ajan ulkopuolella reilut 5 dollaria, eli ei juuri mitään! Varsinkin jos vertaa VR:n hintoihin. Kolmen tunnin junamatka taitaa kustantaa aika paljon ellei ole löytänyt tarjouslippuja, ja täällä tuon matkan tekee muutamalla hassulla eurolla. Lisäksi opal-korteissa on ainakin tällä hetkellä todella mahtava järjestely, viikon aikana (ma-su) ei tarvitse maksaa kuin kahdeksasta matkasta ja sen jälkeen saa loppu viikon kulkea ilmaiseksi! Varsinkin opiskelijat käyvät alkuviikossa tekemässä kahdeksan lyhyttä bussimatkaa (taitaa olla 2,10 dollaria/matka halvimmillaan) ja kulkevat sitten loppumatkan ilmaiseksi julkisissa. Itsekin olen aina alkuviikossa tehnyt lyhyitä kauppareissuja ja saanut matkoja käytettyä. Loppuviikkoon on sitten hyvä tehdä pitempiäkin matkoja tai ajella vähän lautoilla satamassa. Niin ja sunnuntaina koko päivän maksimi hinta on 2,5 dollaria. Voi vaikka koko päivän istua junassa/bussissa tai lautoissa ja enempää rahaa ei vaan kulu, vaikka ei olisi viikon aikana matkannut minnekään.
Foghornista mentiin takaisin juna-asemalle ja otettiin suunnaksi Sydney.
Newcastle oli vallan passeli päiväretkikohde. :)