Jotain uutta Brisbanesta?
Pääsiäinen on ollut mulle yleensä aikaa, jolloin tulee reissattua jonnekin. Aikanaan mulla oli pääsiäisperinteenä matkustella Jyväskylään Terhin luokse, mutta myöhemmin on tullut vietettyä pääsiäistä mm. Turussa, Tukholmassa, Berliinissä ja Prahassa. Tänäkin vuonna olisi ehtinyt hyvin reissaamaan vaikka johonkin Brisbanen lähiseudulle, mutta vietettiin tylsintä pääsiäistä ikinä. Antti-Jussi on ollut kipeänä, joten mäkin sitten asuin pääsiäisen omassa Rosewood-kuplassani Arian, Spencerin, Hannan ja Emilyn seurassa. Mutta nyt on katsottuna kaikki tähän asti tulleet Pretty little liarsit, joten täytyy hankkia ihan oikea elämä.
Aloitin sen eilen. Oon ehkä aiemminkin maininnut, että Ausseissa on ihan hyvä kirpparikulttuuri. Suurimpia hyväntekeväisyyskirppareita on Vinniesit ja Salvokset. Sitten on paljon kaikkia muita erilaisten kirkkojen kirppareita. Joskus paikkoja löytyy sattumalta, mutta aika monesti paikat on piilotettu jonnekin ihan epämääräisiin paikkoihin. Eli niitä pitää hakemalla hakea. Brisbanen kirppareita tutkiessa löysin suosituksia Red Hillistä sijaitsevasta Windsor Roadin Thrift Shopista. Samalla selvitin, että Red Hillistä löytyy myös Salvoksen myymälä. Mullahan ei ollut aavistustakaan, että missä täällä on Red Hill, mutta Google Maps sitten kertoi, että Windsor Roadille on reilu 2km ja sieltä on Salvokselle reilu kilsa. Eli suuntasin sitten sinne kun lähellä ollaan. Reissu ei lähtenyt kauheen hyvin kun joku urpo meinas ajaa mun päälle liikennevaloissa. Onneks ei ollu ruuhka-aika sillä se ajo niin komeesti punasia päin, että olis kyllä osunut hienosti vastaantulevaan autoon. Ja onneks mulla oli hitaat refleksit eilen ja lähin vähän viiveellä ylittämään tietä. Ei oo kauheen kiva ajatella jos joku vikkelä mamma olis ollut ylittämässä tietä mun vieressä lastenrattaiden kanssa, olis lentäny kärryt aika kovassa kaaressa... No, en jäänyt auton alle ja pääsin kirppareille. Windsor Roadin kirppis oli Babtistiseurakunnan ylläpitämä. En heti tajunnut mestan toista ns. parempaa puolta ja en sitten ehtinyt tutkimaan sitä kunnolla, kun paikka meni kiinni jo 14:30. Ehkä pitää käydä vielä toisen kerran. Salvos taas sijaitsi ihan jossakin keskellä asuinaluetta ja matkalla vähän epäilytti, että jos se on joku pikkutönö niin ei varmaan olis kannattanut vaivautua, mutta onneksi ei iskenyt epäilyt toteen. Myymälä oli todella suuri ja täynnä hyväkuntoista kampetta. Jotakin pientä tuli ostettuakin. ;)
Eilen oli superkuuma ja ulkona näytti tältä.
Tänään olin ajatellut käydä Spring Hillsin julkisella uima-altaalla, se on yksi kaupungin vanhimpia altaita. Mutta herättiin niin myöhään, että päätin mennä huomenna. Ja onneksi en lähtenyt ulos, sillä tänään eilinen aurinko on historiaa.
Aika heikkoa on näkyvyys eteenpäin. Mutta eiköhän tuo vielä poutasääksi muutu. Jonakin pääsiäispäivänä heräämisen jälkeen katselin olkkarissa sarjoja ja tajusin, että sataa aivan törkeesti vettä. Antti-Jussi heräsi pari tuntia myöhemmin ja silloin paistoi jo aurinko eikä sateesta ollut tietoakaan.
Tavallaan ihan hyvä, että sataa. Ehtiipähän tekemään kotihommia, kun ei tartte mennä pihalle. Tiskasin jo. Ja seuraavaksi pitäisi kai vaihtaa lakanat tai kuoria pottuja.
Ps. Vaikka sataa niin on kuuma. JEE!