Fiiliksiä Brisbanesta
Niin, Brisbanessa ollaan nyt ja tullaan olemaan paria pientä syrjähyppyä lukuunottamatta vielä kolmen kuukauden ajan. Tuntuu hassulta ajatella, että on _enää_ kolme kuukautta jäljellä meidän aussiaikaa. Brissy vaikuttaa tosi kivalta paikalta. Onhan tää selkeesti pienempi, kuin Melbsi ja Sydney, mutta ei se oo yhtään huono asia. Oon selaillut täällä tosi hyvää turistiopasta ja varsinkin sen karttaa ja tuntuu siltä, että tän kaupungin voi saada aika hyvinkin haltuun kolmessa kuukaudessa.
Asutaan tällä hetkellä Brisbanen korkeimmassa rakennuksessa, kerroksia on joku 75, meidän kerros on 30. Korkeella ollaan. Kyllähän täältä maisemia kelpaa katsella. Tää oli kuitenkin aika kallis asunto, joten ei millään voida olla täällä kolmea kuukautta, vaan muutetaan täältä pois 1,5 viikon kuluttua. Onneks ei harmita luopua tästä luksusasunnosta, kun muuton jälkeisenä päivänä tulee Maria ja Olli! Asunto voi olla vähän kämäsempi, kun ympärillä on hyvät tyypit <3
Ollaan tosiaan yritetty ottaa kaupunkia hieman haltuun ja parhaitenhan se onnistuu jalkaisin. Ekana päivänä käveltiin CBD (City business district) ympäri. Otin kuvan kartasta.
Keskustan päässä on Botanic Gardens, siellä oli kiva kävellä.
Ja keskustan oikeassa reunassa on Eagle st, jossa on paljon kivannäköisiä ravintoloita. Yhdessä käytiin juomassa kokista.
Meillä on hieman rajallinen netti asunnossa, joten ollaan käyty mm. kirjastossa dataamassa. Kirjasto on South Bankin puolella ja siellä on ihan törkeän kivat maisemat. Ja maailman hienoin norsupatsat. Eikä kahvilan herkutkaan kovinkaan pahoja ole.
Perjantai-iltana käytiin South Bankissa viettämässä deitti-iltaa. South Bankin puolella tulee käytyä varmasti vielä monta kertaa - seuraavalla kerralla täytyy ottaa kamera mukaan niin saadaan parempia kuvia.
Yksi tärkeä osa Brisbanen joukkoliikennettä on lauttaliikenne, kulkeehan tuo joki hassusti kaupungin halki. Keskustassa kulkee ilmainen cityhopper, jota mekin käytiin jo testaamassa. Ei yhään pöllömmät maisemat!
Eilinen (lauantai) menikin kokonaan tutustuessa kaupungin osiin koillisessa päin. Kirjoittelen siitä sitten erillisen postauksen. Täytyy nyt kovasti opetella kulkemaan täällä kaupungissa, että saan toimia hyvänä oppaana Marialle ja Ollille. Ja myöhemmin meidän Brisbane aikana saan tänne vielä Melbourne-bestikseni Paulan ja suomestakin on tulossa yksi tuttu kaupunkiin. Löysin yhden mainion Brownie-paikan, jonne haluan viedä kaikki vierailijat täällä. Ei silleen yhtään oma lehmä kainalossa (kuten Paula <3 sanoisi) tässä asiassa. Mmmm....suklaakakkua - no jos yksi pala ;)