Espanja mielessäin
Melkein hävettää se miten vähän sain viime syystalvena kirjoitettua Fuengirolasta. Olihan mulla kaiken maailman suunnitelmia. Piti kirjoitella suomalaisuudesta Aurinkorannikolla, suositella ravintoloita jne. Mutta se kaikki sitten jäi kun ei vaan saanut blogattua. Blogit on jotenkin muutenkin jääneet unholaan. On se hassua miten jokunen vuosi sitten itsekin eli siinä blogikuplassa. Ihmetteli jos joku tuttu ei tiennyt kenestä puhun jos mainitsin jonkun blogin. Nyt kun eksyy jonnekin missä mainitaan bloggaajia niin saan vain miettiä keitä ne oikein on. Saati sitten vloggaajat. Niin ketkä? Kyllä mun juttu taitaa enemmän olla kirjoitettu teksti ja kuvat, kuin video- tai ääniviestit tai äkkiä katoavat snäppiviestit.
Eilen ja tänään olen taas kaivanut esiin runsaasti matkablogeja ja yrittänyt inspiroitua tulevasta. Ja sieltähän se omakin kirjoitusinto löytyi. Mun mielestä Fuge ansaitsee vielä jonkin loppukaneetin. Vaikka tää julkaisuajankohta onkin ihan väärä. Ravintolasuositukset olisivat varmaan olleet nannaa joskus keväällä ennen kuin turistiseasoni alkoi siellä. No taitaa siellä vieläkin turisteja olla, vaikka kesäkausi onkin ihan lopuillaan.
Anyways, jos joku eksyy tänne etsiessään suositteluja Fuengirolaan niin minäpä kerron muutaman hyvän ruokapaikan.
1. Bing Asian Fusion
No nimensäkin mukaan sieltä saa siis aasialaista pöperöä. Ja lista on todella iso. Löytyy hyvinkin simppeliä ruokaa suomalaiseen makuun, mutta myös autenttisia makuja, jos on vaikka ikävä Thaimaata. Hyvin suosittu paikka, syyskaudellakin terassi oli täynnä ihmisiä, en edes halua tietää kuinka kauan joutuu jonottamaan kesäkaudella. Palvelu oli hyvää ja ruoka tuli todella nopeasti.
2. La Galeria
Paikallinen kauppahalli. Meidän ollessa Fugessa kaupungissa oli käynnissä jokasyksyinen tapaskilpailu. Parilla eurolla sai monesta paikasta tapaksen ja niistä olisi sitten pitänyt äänestää suosikki. Ja tapaksien aiheenahan oli erotiikka.
3. Bambola
Meksikolaistyyppinen terveysruokaravintolaksi itseään mainostava putiikki. Mahdollisuuksia saada vegesafkaa, mutta toisaalta myös epäterveelliset setit löytyy myös. Ihanan näköinen paikka. Kuvia on vähän ja ne on huonoja, sillä mun kamera ei jostain syystä ottanut Espanjassa hyviä kuvia. Yritettiin vaikka ja millä asetuksilla, mutta epätarkkaa paskaahan sieltä tuli.
4. Taxi-Angus Burger
Fugen parhaat purilaiset löydettiin vikana iltana - tietenkin. :D Se oli ihan kunnon mättöä se. Jouduttiin jonottamaan ravintolaan, koska se ei ollut auki. Mutta sitten kun se aukesi niin sinne tuli meidän peräänkin heti useampi syömään.
Suomalaisittain espanjalainen ruokakulttuuri poikkeaa siitä, että illallinen on ihan normaalia syödä sielä yhdeksän, kymmenen, yhdentoista aikaan. Kun me suomalaiset monesti tykätään syödä jo viideltä. Siihen aikaan moni ravintola oli vielä kiinni. Ja Fuengirola on ehdottomasti paikka, jossa kannattaa tsekkailla esim. Tripadvisor vinkkejä. Tasoeroja on todella paljon, kuten turistipaikoissa yleensäkin. Kun turisteja on paljon niin paikkojakin on paljon ja sitten laatu onkin sekundaa. Ja kyllä mun mielestä suomalaisista ravintoloista sai aika hyvät setit. Ravintola Uusi Refla ehkä paras. Centro Finlandialta löytyi hyvät pizzat, mun mielestä se oli Rooster´s, mutta saattoi olla Giovannikin, Bar Himasta sai parhaat siivet ja makkaraperunat (:D) ja Bar Komppis oli ehkä tunnelmaltaan mukavin ja siellä oli myös todella halpoja tapaksia. Samin beach bar, ei halunnut leimaantua suomibaariksi, mutta omistaja on suomalainen ja palvelua sai suomeksi, joten vaikea sitä oli muuna pitää - sielläkin oli hyvät mätöt.
Mutta ei siellä kaikkialla sentäs suomea puhuttu. "Tarjoilija, saisinko valikon?".
Ja kyllähän tähän hienoon suomalaiseen vientituotteeseen siellä tuli törmätty.
Aionko joskus palata Fugeen? No aivan varmasti. Koska? En tiedä. Tuskinpa lähivuosina, mutta haluan vielä tutkia Malagaa paremmin ja käydä Rondassa ja Sevillassa, siinähän se Fuge sitten on ihan vieressä.