Airlie Beach
Huh, vähiin käy päivät Australiassa, joten pitää vissiin aloittaa kertomaan Pohjoisen seikkailulomasta. Aloitetaan tukikohdasta, eli Airlie Beach. Airlie Beach on pieni alle 8000 henkilön kaupunki, joka itsessään on ehkä melko tylsä. Toki sieltä löytyy kaikki elämiseen tarvittava. Majoitusvaihtoehtoja, matkatoimistoja ja jopa ravintoloita löytyy melkoinen määrä. Ja miksi näin on pienessä kylässä? No siksi, että Airlie toimii porttina upeille Whitsundaysin merimaisemille ja saarille, sekä Isolle-Valliriutalle.
Oltiin varattu kahden hengen huone Base Backpacker-hostellista. Odotin yhtä isoa taloa ja jaettua vessaa, mutta siellä olikin pieniä taloja. Meidän talossa oli kahdeksan asuntoa/huonetta, en tiedä oliko jossakin enemmän tai vähemmän. Ja kaikissa huoneistoissa taisi olla oma vessa ja kylppäri. Meidän huoneessa olisi voinut majoittua neljäkin henkilöä.
Muuten ihan hyvä majoitusmesta, mutta alueella on käärmeksiä. Me nähtiin yksi. Se luikerteli ihan meidän talon vieressä. Uloskirjautuessa kysyttiin, että mitä käärmeitä alueella on niin respan tyttö kertoi, että koskaan ei ole mitään myrkyllistä (niinpä vissiin) näkynyt, mutta alueella on mm. joku sairaan iso python, jolle työntekijät ovat antaneet nimen jne. Mutta tämähän on Australia, joten käärmeitä on ja niiden kanssa on elettävä.
Vaikka Airlie pieni mesta onkin niin uskomattoman hienot maisemat siellä kuitenkin on.
Airlien pääkatu oli helppo ottaa haltuun ja sieltä löytyi vaatekauppoja, ruokakauppaa ja ravintoloita mäkkäristä hienoihin yökerhoihin.
Vikana päivänä ennätettiin nauttimaan rantamaisemista vielä muutaman tunnin ajan.
Ja olihan Airliella vielä laguunikin, koska mereen ei ollut asiaa. Siellä on krokoja, haita ja meduusoja ja varmaan vielä kaikkea muutakin tappavaa. Laguunille mekin viettettiin pari tuntia. Oli ihanaa lillua altaassa, mutta vähemmän ihanaa saada punoittava selkä siellä, mutta ei onneksi palanut pahasti.
Siinäpä siis Airlie Beach. Me mentiin sinne alussa mainittujen kohteiden perässä, joten niistä seuraavaksi.