Artikkelit asiasanalla Espanja. Näytä kaikki artikkelit

Espanja mielessäin

Melkein hävettää se miten vähän sain viime syystalvena kirjoitettua Fuengirolasta. Olihan mulla kaiken maailman suunnitelmia. Piti kirjoitella suomalaisuudesta Aurinkorannikolla, suositella ravintoloita jne. Mutta se kaikki sitten jäi kun ei vaan saanut blogattua. Blogit on jotenkin muutenkin jääneet unholaan. On se hassua miten jokunen vuosi sitten itsekin eli siinä blogikuplassa. Ihmetteli jos joku tuttu ei tiennyt kenestä puhun jos mainitsin jonkun blogin. Nyt kun eksyy jonnekin missä mainitaan bloggaajia niin saan vain miettiä keitä ne oikein on. Saati sitten vloggaajat. Niin ketkä? Kyllä mun juttu taitaa enemmän olla kirjoitettu teksti ja kuvat, kuin video- tai ääniviestit tai äkkiä katoavat snäppiviestit.

Eilen ja tänään olen taas kaivanut esiin runsaasti matkablogeja ja yrittänyt inspiroitua tulevasta. Ja sieltähän se omakin kirjoitusinto löytyi. Mun mielestä Fuge ansaitsee vielä jonkin loppukaneetin. Vaikka tää julkaisuajankohta onkin ihan väärä. Ravintolasuositukset olisivat varmaan olleet nannaa joskus keväällä ennen kuin turistiseasoni alkoi siellä. No taitaa siellä vieläkin turisteja olla, vaikka kesäkausi onkin ihan lopuillaan. 

Anyways, jos joku eksyy tänne etsiessään suositteluja Fuengirolaan niin minäpä kerron muutaman hyvän ruokapaikan.

1. Bing Asian Fusion 

No nimensäkin mukaan sieltä saa siis aasialaista pöperöä. Ja lista on todella iso. Löytyy hyvinkin simppeliä ruokaa suomalaiseen makuun, mutta myös autenttisia makuja, jos on vaikka ikävä Thaimaata. Hyvin suosittu paikka, syyskaudellakin terassi oli täynnä ihmisiä, en edes halua tietää kuinka kauan joutuu jonottamaan kesäkaudella. Palvelu oli hyvää ja ruoka tuli todella nopeasti.

2. La Galeria

Paikallinen kauppahalli. Meidän ollessa Fugessa kaupungissa oli käynnissä jokasyksyinen tapaskilpailu. Parilla eurolla sai monesta paikasta tapaksen ja niistä olisi sitten pitänyt äänestää suosikki. Ja tapaksien aiheenahan oli erotiikka.

3. Bambola

Meksikolaistyyppinen terveysruokaravintolaksi itseään mainostava putiikki. Mahdollisuuksia saada vegesafkaa, mutta toisaalta myös epäterveelliset setit löytyy myös. Ihanan näköinen paikka. Kuvia on vähän ja ne on huonoja, sillä mun kamera ei jostain syystä ottanut Espanjassa hyviä kuvia. Yritettiin vaikka ja millä asetuksilla, mutta epätarkkaa paskaahan sieltä tuli.

4. Taxi-Angus Burger

Fugen parhaat purilaiset löydettiin vikana iltana - tietenkin. :D Se oli ihan kunnon mättöä se. Jouduttiin jonottamaan ravintolaan, koska se ei ollut auki. Mutta sitten kun se aukesi niin sinne tuli meidän peräänkin heti useampi syömään.

Suomalaisittain espanjalainen ruokakulttuuri poikkeaa siitä, että illallinen on ihan normaalia syödä sielä yhdeksän, kymmenen, yhdentoista aikaan. Kun me suomalaiset monesti tykätään syödä jo viideltä. Siihen aikaan moni ravintola oli vielä kiinni. Ja Fuengirola on ehdottomasti paikka, jossa kannattaa tsekkailla esim. Tripadvisor​​​​​​ vinkkejä. Tasoeroja on todella paljon, kuten turistipaikoissa yleensäkin. Kun turisteja on paljon niin paikkojakin on paljon ja sitten laatu onkin sekundaa. Ja kyllä mun mielestä suomalaisista ravintoloista sai aika hyvät setit. Ravintola Uusi Refla ehkä paras. Centro Finlandialta löytyi hyvät pizzat, mun mielestä se oli Rooster´s, mutta saattoi olla Giovannikin, Bar Himasta sai parhaat siivet ja makkaraperunat (:D) ja Bar Komppis oli ehkä tunnelmaltaan mukavin ja siellä oli myös todella halpoja tapaksia. Samin beach bar, ei halunnut leimaantua suomibaariksi, mutta omistaja on suomalainen ja palvelua sai suomeksi, joten vaikea sitä oli muuna pitää - sielläkin oli hyvät mätöt.

Mutta ei siellä kaikkialla sentäs suomea puhuttu. "Tarjoilija, saisinko valikon?".

Ja kyllähän tähän hienoon suomalaiseen vientituotteeseen siellä tuli törmätty.

Aionko joskus palata Fugeen? No aivan varmasti. Koska? En tiedä. Tuskinpa lähivuosina, mutta haluan vielä tutkia Malagaa paremmin ja käydä Rondassa ja Sevillassa, siinähän se Fuge sitten on ihan vieressä.

Kommentoi

Päiväretki Gibraltarille

Olen jo useamman kerran tainnut mainita siitä, että Fuengirola oli loistava tukikohta, koska lähellä on paljon mielenkiintoisia matkakohteita. Yksi oma suosikkini oli Gibraltar. Reissu jäi meillä Fugeajan loppupuoliskolle, koska ooteltiin vähän mahdollisia vieraita ja pohdittiin josko heidän kanssa lähdettäisiin sinne. Lopulta tehtiin reissu ihan kaksin. Gibraltarhan kuuluu Iso-Britannialle, vaikka sijaitseekin, no ei nyt keskellä Espanjaa vaan Espanjan reunalla. Joten Lontoon lisäksi päästiin vierailemaan syksyn aikana muuallakin Iso-Britanniassa ;)

Fuengirolasta järjestetään useita valmiita retkiä Gibraltarille, mutta me mentiin ihan omatoimisesti. Fugesta lähti aamulla suora bussi La Linea nimiseen kaupunkiin. Se on aivan Gibraltarin juurella, joten sieltä pystyi hyvin kävelemään rajanylityspaikalle. Ja sieltä sitten lentokentän halki suoraan kaupunkiin. En muista paljonko bussiliput maksoivat, ehkä jotakin parikymppiä ja matka aika oli parisen tuntia suuntaansa.

Vielä Espanjan puolella lähetysmässä rajanylityspytinkejä.
Rajan ylittämisen jälkeen näkyi jo Isosta-Britanniasta tuttu double decker. En tiedä montako bussilinjaa Gibraltarilla kulki, ja jotenkin oletuksenani oli, että tuo punainen bussi kulki rajanylityspisteen ja keskustan väliä - eli oli suunnattu pääasiassa turisteille.
Koko Gibraltar mahtui kartalle hyvin.
Harvoin sitä pääsee tallustelemaan lentokentälle, jos ei ole lennolle menossa. Gibraltarilla rajan ylityksen jälkeen piti kuitenkin kävellä lentokentän läpi. Meidän piti tutkia milloin sinne olisi laskeutunu lentokone, koska olisi ollut aika siistiä olla todistamassa koneen laskua ihan vierestä.

Lentokentän jälkeen käveltiin keskustaan, jossa nautittiin pubissa brittiläiseen tyyliin lounasta. Käytiin samalla myös muutamissa kaupoissa, joita ei Espanjan puolelta löytynyt. 

Keskustassa pyöriminen ei kuitenkaan ollut meille syy lähteä Gibraltarille, joten lähdettiin melko nopeasti the kohteeseen eli Rock of Gibraltarille. Vuorelle päästiin kaapelikärryn kyydissä.

Vuorelta oli todella huikeat näkymät ja oikeasta kohdasta kun tarkasteli niin olisi nähnyt Afrikkaankin. Afrikka on mulle vielä täysin koskematon ja tuntematon kohde, mutta nyt ollaan lähellä käyty. Kyllä minä sitten joskus pääsen seikkailemaan Marokon basaareille, ihmettelemään Egyptin huikeita pyramideja ja tekemään jonkun huikean savanniretken. Matkahaaveitahan riittää.

Gibraltarin vuoren tunnetuimmat turistijutut näköalojen lisäksi ovat huikeat tippukiviluolat ja vuorella vapaasti juoksentelevat apinat. Apinoita oli siis KAIKKIALLA. Lähellä, kaukana, pieniä, isoja. Siellä ne seikkailivat ihmisten keskuudessa, kiipeilivät autojen katoille, hyppivät kivikoissa, vähän tappelivatkin ja yrittipä yksi varastaa kahviosta keksiäkin. 

Gibraltarilta sai myös omaa olutta. Huipulla olleessa kahvilaravintolassa kävi vain kääteinen. Oltaisiin ehkä haluttu ostaa tuliaiseksikin Gibraltarin olutta, mutta ei oltu varauduttu siihen, että korttimaksu ei kelpaa.

Mä en ollut koskaan aikaisemmin käynyt tippukiviluolassa, joten oli tosi kivaa päästä sellainenkin näkemään. Gibraltarin luolat olivat myös tosi hienot. Siellä värivalot vilkkuivat musiikin tahtiin, sitä oli ilo katsella.

Jos luulitte, että kaikki apinakuvat oli jo julkaistu niin ehei, laitetaan vielä vähän lisää.

Tää tyyppi oli mun suosikki. Se vaan istuskeli tuossa reunalla ja sitten siltä tuli kakka. :D

Vuorelta päädyttiin sielä keskustaan nauttimaan vähän virvokkeita ja syömään Gibraltar´s arm nimiseen pubiin maailman parasta juustokakkua. Sitten samaa reittiä lentokentän halki Espanjaan ja La Linean asemalta bussiin Fuengirolaan.

Gibraltar-päivä oli ehdottomasti yksi Espanjan ajan kohokohta. Saatiin nauttia viimeisiä aurinkoisia päiviä ja oli muutenkin kivaa leikkiä turistia.

Kommentoi

Huipulla tuulee - Calamorro-vuori

Jos Mijas oli pakollinen retkikohde Fuengirolasta niin toinen must see -juttu onkin sitten Calamorrovuori. Itsehän olin elänyt ihan tynnyrissä enkä tiennyt, että koko tämä Aurinkorannikko on vuoristoista seutua. Ja vuoret ovatkin olleet mulle yksi kohokohta täällä. Ei vuoristomaisemiin vaan kyllästy. Ja kertoopa ne paljon säästäkin. Joskus vuoret näkyvät todella hyvin ja toisena päivänä ne ovat valkoisen pilvipeiton alla ja joskus on vaan todella samea ilma. 

Aluksi piti sitten tietenkin ottaa selvää, että mites sinne vuorille pääsisi helpoiten. Paljon olisi varmasti tarjollaa upeita vaelluskohteita, mutta me laiskoina haluttiin paikkaan, jossa ei tarvitse itse kavuta korkeuksiin. Benalmadenassa (muutama junapysäkki Fugesta) on köysirata, jolla pääsee Calamorrovuorelle. Juna-asemalta oli lyhyt matka kaapelikärryn lähtöpaikalle. Siinä oli vieressä myös jonkinmoinen huvipuisto, joka saattaa olla perheellisille mukava kohde. Vuorelle on mahdollista mennä myös jalkaisin, joten lippuja oli tarjolla myös vain yhteen suuntaan jos toisen suunnan haluaa reippailla. 

Muutaman kerran olen aiemmin käynyt kaapelikärryssä, mutta tuo oli kyllä kaikista hurjin kokemus. Mutta samalla myös monipuolisin. Yleensä on menty puiden ja metsien yli, mutta tuolla matkalla ylitettiin mm. se huvipuisto, autotie ja asumuksia. Välillä oltiin todella korkealla ja välillä taas matalalla. Ja viimeinen nousu oli todella jyrkkä.

Kärry ei mennyt ihan huipulle asti, mutta korkealle kuitenkin.

Paikan päällä oli mahdollisuus lähteä kipuamaan huipulle itse. Raput olivat melko hankalakulkuiset, joten itse en ehkä veisi pikkulasta sinne. Suomessahan kaikkialla olisi turvakaiteita, mutta tuolla oli paljon paikkoja joissa voisi kaatua ja lähteä vierimään alas päin. Hyvät kengät jalassa päästiin ihan turvallisesti kuitenkin ylös asti.

Kirkkaalla ilmalla huipulta voisi nähdä jopa Gibraltarille tai Afrikkaan! Meille osui ihan hyvä sää, muttaei me kuitenkaan taidettu sitä kaikista parhainta näkyvyyttä saada. Ja ajoitettiin meidän reissu todella upeasti, sillä viimisillä portailla alkoi ripsottelemaan vettä. Kivet olisivat varmasti olleet aika liukkaita märkinä, joten hyvä tuuri kävi. Kerrankin näin. Me käytiin meinaan myös Nerjassa yhtenä viikonloppuna. Tavoitteena oli päästä tippukiviluolille. Oltiin paikan päällä ehkä 15.15 ja nälkäisinä juostiin ensin ravintolaan syömään ranskalaisia ja sen jälkeen alettiin pohtimaan, että mistäs saadaan lippu luolille - no niissä oli viimeinen kierros alkanut kolmelta! Eli vaikka ei oltaisi syöty niin perseelleen sekin olisi mennyt. Ei oltu edes ajateltu, että suosittu turistikohde sulkisi noin aikaisin. No - ainakin saatiin kauniit maisemat bussin ikkunasta ja saatiin viettää paluumatkalla muutama tunti ihanassa Malagassa. 

Mutta se siitä "pettymyksestä". Lisää kuvia vuorelta.

Vuorella on myös jonkinmoinen lintutarha, jossa järjestetään näytöksiä. Halukkaat voivat ottaa kotkan kädelleen jne. Se ei kuitenkaan ollut meidän juttu. Lisäksi vuorella oli ravintola ja kesäkaudella useampi kioski taitaa olla auki. Olivat aika kalliita tuotteita ylhäällä, joten kannattaa muistaa ottaa omat vesipullot mukaan.

Me istuskeltiin hetki ravintolan katoksessa, koska myräkkä iski ihan kunnolla päälle. Mainitsin alussa, että kaapelikärryoli melko pelottava ja en tiedä saako täsä kuvasta yhtään irti sitä kuinka paljon se heiluu. Isommassa kuvassa näkyy, että ei ole kärry ihan suorassa. Jouduttiin kuitenkin itsekin laskeutumaan myrskyn aikana ja tuuli otti matkalla aika hyvin koppiin kiinni. Varsinkin jos sulki kärryn ikkunat niin oltiin melko kenossa, mutta päätettiin ottaa vähän sadevettä sisälle, silloin tuuli pääsi myös sisälle eikä vain napannut kiinni kärrystä. Hurja kokemus, mutta turvallisesti päästiin alas.

Maisemat oli huikeat, joten vaikka pelottelinkin kärryn kanssa niin kannattaa kuitenkin mennä käymään jos Aurinkorannikkolle joskus eksyy.

Kommentoi

Fuengirolan ATK-hommat

No ihan ens alkuun. Internetit täällä on aika jees. Kaikkiin näihin kolmeen kämppään missä ollaan oltu ois ainakin Movistarin nettisivujen mukaan saanu 300Mbps kuidun tyyliin ~46eur/kk. Erittäin jees. Noita kuituja tarjoo moni muukin, esim. Jazztel:llä oli joku mainos että asennus ilmaseksi jos ottaa kuidun ennen 2017. Tosin, luin että kalusto on Telefonican (eli Movistarin) ja voi käydä ohrasesti jos Telefonica/Movistar ei haluakkaan kytkee sitä tms. Tässä meidän nykysessä majapaikassa oli lomakotivälittäjän mukaan "high-speed internet", mutta tää on kyllä vaan joku 15Mbps/1Mbps ADSL. Hyvin toimii mutta ei kyl mikään high-speed.

Lähes joka tönöön Fuengirolassa saa vähintään Eurocablen kaapelimodeeminetin, jonka nopeus on 6 Mbps, 15 Mbps tai 30 Mbps. Uploadista ei hajua. Meidän edellisessä kodossa oli esim. toi 15 Mbps Eurocablen netti. Ostettiin se kahdeksi viikoksi ja makso 44eur, eli aika paljon, mutta tilapäinen maksaa :D 18eur asennus + 2 eur per päivä.

Espanja on mobiilinettien suhteen aika perus. Dataa saa vaan tietyn määrän ja datasta pitää maksaa. 10GB saa 33 eurolla. 4G löytyy, ja aika samanolonen ku Suomessa, eli ruuhka-aikoina hitaampi ku kaikki netittää 4G:n yli, muutoin jees. Australiassa muuten 4G oli aina nopee ku siellä maksaa data niin paljo ettei mitään mokkuloita yms. käytellä :D

Google Maps, Foursquare ja Yelp ei toimi täällä kauhean hyvin. Tai siis, toimii ne, mutta erittäin monet ruokapaikat loistaa poissaolollaan. Tämmösessä digitalisaation murtokaudessa luulis että kaikki paikat löytyis vähintään Google Mapsista, ehkä myös Foursquaresta, mutta ei. Tosin, Tampereella oli kyllä pari vuotta sitten vähän sama tilanne, muutamia mun lempparipaikkoja ei Google Mapsista löytynyt, hehe. Australiassa, UK:ssa, ja jenkeissä yms. meininki on ihan eri, kaikki löytyy Google Mapsista ja tiedot on aika hyvin ajantasalla. Meikä onki sit lisänny jo useamman eri ravintolan/baarin Google Mapsiin ja Foursquareen ja korjannut muutamien paikkojen aukioloaikoja yms. tietoja. Ja lisäilin niitä niin paljo että sain Googlelta tämmösen kutsun liittyä johki “Google Local Guides”-hommeliin. Oon level 2 guide, level 5 on vissiin maksimi. Cool.

Ainii, ja lähimaksu täältä löytyy about jokapaikasta. Meikä diggaa. Lähimaksu on tosi jees. Helppo ja nopee! Aussilakin on ihan siihe hurahtanu.

Eipä meikällä oikeestaan muuta. Kirjotin tän artikkelin iha vaa koska halusin mainostaa että meikän on Googlen Local Guide level 2. Tässä on kuva härästä:

Meikä

P.S. League of Legendissä ping EUW:lle 50-60ms, 4G:llä 80-100ms. Aika crappy mutta hyvin sillä pelaa!

Kommentoi

Miksi Fuengirola?

Kuulin otsikon kysymyksen loppukesästä/alkusyksystä useampaan kertaan. Yleensä vastasin aluksi "miksi ei?", jonka jälkeen oli hyvä jatkaa, että se lienee Euroopan lämpimin paikka tähän aikaan vuodesta. Turkkikin ehkä olisi voinu olla lämmin, mutta jostain syystä Espanja houkuttaa enemmän, kuin Turkki. Lisäksi tiesin, että täällähän on yhdessä kasassa paljon kaikkea nähtävää. Nerja, Malaga, Torremolinos, Fuge, ja Marbella ovat peräkkäin täällä Aurinkorannikolla. Ja vähän kauemmaksi voisi tehdä retkeä Granadaan, Sevillaan ja Gibraltarille. Ei siis ainakaan tylsää tulisi. 

Nyt täällä ollessa olen oppinut, että lähipaikkoihin voi lisätä myös mm. Benalmadenan, Torremuellen ja Mijaksen sekä yksi vähän kaukaisempi helmi olisi Ronda. Niin ja pääsehän täältä kahdessa tunnissa Afrikan puolelle Marokkoon. Ja Fuengirolassakin on eri osia. On Fuengirolan keskusta, on suomalaisten valtaama Los boliches ja on Torreblanca, jossa me nyt ollaan pidetty viikko majaa, aiemmin oltiin ihan Fuengirolan ja Los bolichesin rajoilla. Ja on kai täällä muitakin alueita, mutta ne ovat mulle tuntemattomia.

Onhan Fugella melkoinen maine suomalaisten keskuudessa. Moni tätä rakastaa ja yhtä moni tätä vihaa - ja jännintä on se, että ne vihaajat eivät täällä ole edes käyneet. Paljonhan täällä on eläkeläisiä niin Suomesta, Ruotsista kuin Briteistäkin. Ja ei pidä kieltää sitä, että kyllä tänne on jokunen junttikin mahtuu. Ja ei kai sekään mikään salaisuus ole, että alkoholi saattaa maistua täällä ehkä useammalle, kuin kotimaassa. Ja miksikäs ei maistuisi kun lonkeron saa kapakasta kahdella eurolla ja oluen useimmiten eurolla. Terasseilla tarkenee yötä myöten vielä marraskuussakin. Suomea kuulee joka puolella (varsinkin syyslomaviikoilla!) ja onhan täällä suomibaareja vähän joka nurkalla, mutta niin on myös brittipubeja ja paljon kaikkia muitakin. Nyt marraskuun alussa ollaan huomattu muutaman paikan sulkeneen ovensa. Kausi on päättynyt ja asiakkaita ei vaan riitä kaikille.

Musta on siistiä olla täällä. Mä olen tehnyt omat mielipiteeni enkä todellakaan vihaa tätä mestaa. En tosin rakastakaan. Kyllä täällä ehkä voisi viettää koko talven, vaikka koko ajan sää viileneekin. Ravintoloita on liikaa käymättä ja bingon pelaaminen suomibaarissa on ihan viihdyttävää! Jos haluat katsoa suomalaisia tv-ohjelmia tai vaikka formuloita niin silloinkin kannattaa suunnata suomibaariin. Pubivisojakin vissiin löytyy. Samoja juttuja voisin ihan hyvin tehdä Suomessakin. Eikä mua yhtään haittaa, että täältä saa siipiä Siipiweikkojen kastikkeilla. 

Fuengirola on asennekysymys. Jos lähtökohtaisesti haluaa tavoitella kohteita joissa ei vastaan tule yhtään suomalaista niin ei tänne kannata tulla. Mutta ei myöskään kannata pitää huonona sitä, että täältä saa suomalaisia tuotteita, täällä nimittäin asuu pysyvästi paljon suomalaisia, jotka arvostavat sitä, että saavat helposti lemppari suomiherkkujaan. On se edelleenkin munkin mielestä hassua jos viikon lomamatkalle pitää raahata omat juhlamokat ja ruisleivät. Mutta jos ihminen asuu ulkomailla (vaikka täällä Fugessa) niin ei se siitä junttia tee jos se tykkää Fazerin sinisestä ja Turun sinapista. On meinaan oikeesti aika perseestä kun ei maailmalta saa hyvää sinappia. Se keltainen amerikan sinappi on ihan törkeen pahaa! 

Junttia tai ei, mun mielestä on aika jees, että on olemassa suuri suomalaisyhteisö suomen ulkopuolella. Ja kaikki voi ihan itte päättää haluaako olla osallisena siinä vai ei. :)

Tässäpä ensimmäisiä ajatuksia Costalta. 

 

Kommentoi